Sininen Sopukka Shop

15.3.2016

Koivukoski vuonna kerran

Tutun näköinen karhu on tassutellut Karhulan teollisuuden jälkiä monien sukupolvien ajan ja tämä karhu tassuttaa edelleen Koivukosken voimalaitoksen seinässä. Itse karhu ei niinkään herättänyt huomiotani, vaan vuosiluku sen alla - 1933 - isäni synnyinvuosi. Karhu jytistää sähkövoimaa sisuksistaan vuodesta toiseen - isäni kuolemasta tulee kuluneeksi kaksitoista vuotta. Ajattelin, että muisto ihmisestä hailenee vuosien kuluessa, kunnes häviää tyystin meidän muistavien poistuessa muistamasta. Rakennettu ympäristö säilyy sukupolvelta toiselle, kun se on alunalkaen rakennettu kestämään aikaa ja huolto toimii vuosien karttuessa.

Tämän päivän HSssa oli juttu kiinteistömarkkinoista hiljenevillä seuduilla Saksassa, Espanjassa ja täällä Suomessa. Kesäkujilla kuljeksiessani olen surukseni huomannut pusikoituneiden peltojen äärellä nököttäviä tyhjäkatseisia talovanhuksia - kukaan ei ole huolehtinut niistä ajoissa. Kaupunkien päättäjät miettivät kuumeisesti, mistä vielä löytyisi tilkku maata rakentaa katto tulijoiden pään päälle ja pohditaan jo laajenemista kohti taivasta. Kun se Iso T saataisiin jotenkin asettautumaan väljemmille seuduille.

T/työ


 Ennen patoa
Patoluukkujen jälkeen





2 kommenttia:

  1. samoissa mietteissä olen ollut. Täällä pääkaupunkiseudulla raivataan viimeisetkin luontoläntit rakentamisen alta, ja muualla Suomessa rakennukset ja kylät rappeutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon rohkeita yrittäjiä, jotka uskaltavat astua valtavirtaa vastaan ja valmistaa, tuottaa, innovoida suuria myös maakuntakeskusten ulkopuolella.

      Poista

Sopukan supinoita