Sininen Sopukka Shop

28.3.2016

Historia ympärillämme

Ihmisen käden jälki näkyy metsissä, rannoilla, kallioilla - joka puolella ympärillämme. Asuinpaikkakuntani teollinen historia ulottuu vuosisatojen taa ja kauppaa ja merenkulkua on harjoitettu jo tuhansia vuosia. Vääjäämättä tämä näkyy lähiluonnossa. Minua ei häiritse ne rakennetut jäänteet, jotka alun perin on tehty työn ja elannon ylläpitämiseksi, mutta kyllä kiukutti nähdä hangen päälle kipatut keittiökaapin romut. Kun minut opetettiin pienenä kulkemaan mökkitontillamme polkuja pitkin, että kaunis jäkälikkö säästyisi, olisi kaappiremontin tekijän pitänyt olla kuulolla.

Korppi toivotti meidät tervetulleiksi rannoilleen.
 Koivikko kasvaa täytemaan päällä. Täytemaa on erotettu merestä hirsiaidanteella.
 
 Jäälle ei ole enää menemistä.
 Ruokosuma kuten tukkisuma aikanaan samalla rannalla.
 Laiturin tolpat.

2 kommenttia:

  1. Romua ja roskaa jättää turhan moni nykyihminen jälkeensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on. Hyvänä esimerkkinä: vuodesta toiseen, pihamme perällä tonkiessani, törmään maatumattomaan muovisilppuun, jonka joku hyvää hyvyyttään on ammoisina aikoina tänne kylämme peränurkkaan haudannut.

      Poista

Sopukan supinoita