Sininen Sopukka Shop

14.1.2016

Knit - knit - knitsis - knit

Piiperoisten lomaillessa pengoin lankavarastojani, koska puikkojen kilinä kutsui minua. Löysin käsityöpussin pohjalta n. kaksi vuotiaalle aloitetun pinkin, keskeneräisen neuleen. Purin pienet kappaleet ja tiedustelin olisiko langoille käyttöä. Nuorempi jäi malttamattomana odottamaan, milloin saisin hänen paitansa valmiiksi. Moda -lehdestä 2/2012 löysin mukavan, koululaiselle sopivan mallin. Paidan valmistuttua lankaa jäi vielä sukkia varten.

Isompi oli seurannut työn edistymistä ja totesi, että hänkin voisi pukea neulepaidan päällensä. Hänelle kävimme ostamassa mieluisat langat ja sopivasti uuden vuoden pakkasiin kummallakin piiperoisella oli pukea lämmintä yllensä. Vaan pakkanen äityikin niin kipakaksi, että pelkät rukkaset eivät suojanneet käsiä. Sukelsin jälleen lankalaareihini ja neuloin kasvaneisiin käsiin sopivat lapaset.  Puikkomusiikkikiintiö oli kuitenkin vielä hieman vajaa. Kärtin mieheltäni, josko hänellä olisi jotain neulelämpimäistarpeita ja voi, sain neuloa myös hänelle laaa - paaa - set. Kovin pitkät ja moneen kertaan sovitettavat olivat.

Ei minuakaan ole paleltanut, kun olen pukenut ylleni sekä itseni että mamman minulle neulomia asusteita. Koko perhe varustettuna paukkupakkasiin :) Vaan uunin viereen on myös mukava keriä itsensä!



2 kommenttia:

  1. Oi somaisia, lämpöisiä, pehmoisia, oman äidin neulomia! kyllä nyt pärjää, näilläkin paukkupakkasilla!
    Mukavaan puikonkilinää sinulle, Minna! Villaisin halauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimiä halauksia teidän pakkaskeleihin :)

      Poista

Sopukan supinoita