Sininen Sopukka Shop

30.12.2016

Sukat

Jouluajan käsityöni on valmis. Pyhien aikaan olen enimmäkseen kuluttanut vapaa-aikani lukemalla, lukemalla, lukemalla - se on niin ihanaa! Mutta enhän olisi oma itseni, elleivät langat ja puikot kurkistelisi nurkilla.

Ohje                Novita 4/2015
Suunnittelu     Sinikka Nissi
Lanka              7 veljestä grafiitti (044) ja raita:valko/harmaa/punainen (861) sekä
                        teetee Salla punainen (0009)
Puikot              4

Ajattelin, että tällaiset sukat olisi pitänyt olla jalassa silloin, kun pienenä partiolaisena lämmitimme kamiinalla hirsikämppää Hangasjärvellä Lieksassa. Pakkanen oli sisällä aloittaessamme ja saunan lauteilta heräilimme yöllä makuupusseistamme :)

25.12.2016

Kuusista kaunein

Jälleen on kuusemme kuorrutettu koristerunsauden alle. Mutta kun tarkasti katsoo, löytyy oksilta somia yksityiskohtia ja kuusen oma pihkainen tuoksu voittaa jouluhengen luojan -tittelin!



17.12.2016

A fox and a polar bear

Jääkarhu ja kettu seikkailivat jouluisessa satumetsässä. Piiperoiset ystävineen ilahduttivat taidoillaan.





10.12.2016

Ihastuttava Hamina

Jälleen on se viikonloppu vuodesta, jolloin minulla on ilo tavata vanhoja ja uusia asiakkaitani Hamina Bastionin upeilla, historiallisilla käytävillä. Aina ovista sisään astuessani pidätän henkeäni ja kuuntelen tarkkaan, josko kuulisin rakuunoiden kantojen töminää tai hevosten kavioiden kopsetta. Historian äänet ovat jo vaimenneet, mutta niiden sijaan kuulen iloista puheen pulputusta, haitarilla soitettua joulumusiikkia ja kulkusten kilinää - joulumarkkinoiden tunnelmaa.

Piperoisten mielestä tapahtuma on paras kaikista. He ovat tänään askarrelleet tähden ja kellon Joulupukin pajassa, ratsastaneet, rapsuttaneet kaverikoiria, ihastelleet vuohien touhuja, nauttineet kahvilan antimista ja lopuksi paistaneet vielä makkaraa ulkotulilla. Monta tuntia vierähti hups vaan ja iloinen mieli jäi vielä kotiin tuomisiksi.

Vielä huomenna, sunnuntaina klo 10 - 16 pääset kokemaan Wanhan Holviston Joulun, Hamina Bastionissa.


7.12.2016

Pökerryksissä

Messuilta palanneen olo on hieman pökertynyt, mutta iloinen. Mukavia kohtaamisia takataskussaan yrittäjä istahtaa sorvin ääreen ja valmistautuu tulevan viikonlopun Wanhan Holviston Jouluun Haminassa. Kiitos teille, hetkeksi Sinisen Sopukan viereen hengähtäneille!

27.11.2016

Triangeli -viikko

Joulu lähestyy ja Naisten Joulumessut ovat pian ovella. Sinisen Sopukan väki valmistautuu tulevaan - lämpimin ajatuksin.

Kuvausassistenttini ja Triangeli.

 

12.11.2016

Pipotsu n:o 2

Pipotsu -linja on käynnistynyt. Lanka- ja puikkovaranto ovat riittävät, ideakuvasto päässä on selkeä ja tuotantovauhti on sukkela. Pipotsut n:o 1 ja n:o 2 ovat jo käytössä, vaan linjalta jatkossa putkahtavat Pipotsut kulkevat loppuvuoden myyntitapahtumiin mukanani yksilöllisten päähineiden ystävien iloksi.

Annan Narinkat - Wanhan Ajan Joulutori
la 19.11.2016 klo 12-16
Kauppiaantalomuseo
Kasarminkatu 6, Hamina

Naisten Joulumessut 2.- 6.12.2016
Wanha Satama
Pikku Satamakatu 3-5
00160 Helsinki


Wanhan Holviston Joulu
10.12.2016  - 11.12.2016  10:00 - 16:00

 

8.11.2016

Pipotsu

Piiperoisten kasvaessa vaatevarastoja on täydennettävä, korjattava, raivattava, lahjoitettava eteen päin jne. Uutukainen talvisotisopa on yllä, mutta vanhat pipot ovat väriltään hieman sopimattomat eikä kaupastakaan löytynyt sopivaa. Onneksi langoissa on valinnanvaraa ja äiti osaa neuloa. Iso tupsu, korvaläpät ja nyörit solmimista varten - olivat kolme toivetta. Lisäksi pohdinnassa ovat vielä puput, nallet, kukat - joita tarpeen vaatiessa voimme lisätä myöhemmin :)




5.11.2016

Lumi, jää ja marraskuu

Toiveiden täyttymys! Minä hykertelen ja nautin olostani!




Lasten kirjoneulekokoelma laajenee ja on pian kaupan hyllyllä. Leijonan keltainen n. 10 vuotiaalle ja grafiitin harmaa n. 12 vuotiaalle. Mukavia nypellettäviä :)
 
 




 

22.10.2016

7.10.1989

Olen järjestänyt kaappejani ja melkein jo uskalsin heittää vanhat C -kasettini pois. Toimivat vielä eli ilahdutan itseäni  neuleita näprätessä sekalaista / diibadaaba / hulabaloo -musiikkivalinnoillani. Eräältä kasetilta, hieman rahisten, kuului tuttu renkutus: Billy Joel, We Didn't Start the Fire. Keskityin kuuntelemaan hengästyttävää litaniaa ja kuinka tosi ajatus sanojen takana on. Emme muutu, vaikka kuinka pyristelisimme! Surullista.

Sysyllä -89 radiosta nauhoitettu musiikki on sekoitus hempeää hömppää ja kiukkuista rokkia. Kärvistelin silloin ensirakkauden haihtumisen tuskissa :)

Kuvan kasetit olivat vanhempia eivätkä jaksaneet enää rullata.

13.10.2016

Mitts for a fisherman - kalastajan käsineet

Eräällä messumatkalla jututin pitkän tovin pappaa, jolla oli kalastuskokemusta jo noin yhdeksänkymmenen vuoden ajalta. Hän tupsahti tutkimaan neuleitani ja totesi tarvitsevansa kalastajan käsineitä. En pystynyt häntä juuri silloin auttamaan, mutta tiedustelin millaiset olisivat hyvät käsineet kyseiseen tarkoitukseen. Materiaalin oli oltava villaa, koska se hieman huopuneena ja märkänäkin on lämmin. Kynsikkäät eivät olleet hyvät, koska niissä on liikaa tavaraa sormien välissä. Muttei kämmekäskään kävisi, koska ne tuntuisivat liian löysiltä. Käsineen varsi pitäisi olla sopivan pituinen. Nämä kokeneen kalastajan toiveet mielessäni olen suunnitellut käsineet sekä kalastajalle että hänen verkkojen soutajalleen. Toki näitä sormettomia käsineitä voi käyttää vaikkei kalastusta harrastaisikaan. Piiperoinen ainakin teki jo tilauksen itselleen sopivassa koossa.

Kalastajan käsineet ovat pian saatavilla Sinisen Sopukan verkkokaupassa :)

11.10.2016

Sumujen silta - Waterloo bridge

... tuli mieleeni eilen katsellessani näitä tuhansia matkaan valmistautuvia ballerinoja.

Sumujen silta


9.10.2016

24.9.2016

Kaupan ovet avautuivat

Minulla on perhosia vatsassa, tuli hännän alla, mehiläiset surraa päässä ja mitä vielä? Olen puuhannut verkkokauppani hyllyjen välissä, täysin vieraalla maaperällä ja siellä niitä nyt on - rakkaudella valmistettuja neulelämpimäisiä teille kurkistettavaksi. Kansiot ja laatikot ovat hieman kovia, mutta onneksi sisältö pehmentää yleisilmettä. Valmiiseen liiketilan kiikutin lämpimäiseni ja olen iloinen, että koodauskyvyttömälle on tällainen mahdollisuus suotu.

Tutustumismatkalle pääsette sivun ylälaidassa olevasta kaupan linkistä sekä tällaisesta osoitteesta
https://holvi.com/shop/SininenSopukka/ 

Kuvan luumu poncho on viikattu myös hyllylle odottamaan omaa ihmistään.

17.9.2016

Pakerran

Vuosien varrella olen miettinyt pääni puhki, kuinka saisin uniikit tuotteeni julkaistuksi asiakkailleni ihmeteltäväksi. Olen kuvannut ja vääntänyt, esitellyt neuleita blogissani ja mekkoja Facebookissa ja kaiken aikaa on kaihertanut, että paremmin pitäisi olla.

Tällä hetkellä sisustan omaa kauppahuonettani, tässä koneeni ääressä, ihan itsekseni. Jestas mistä mahdan Sopukkani löytääkään, jahka olen tovin pakertanut. Malttakaa tuokio ja pääsette tutustumaan. Voi kun osaisinkin tehdä niin, että virtuaaliovet avattuasi kello kilahtaisi ja minä tulisin ja palvelisin neuleen etsijää. Aikamoista koodaamista taitaisi tarvita :)

Tässä ensikurkistus syksyn mallistoon.



9.9.2016

Ievan polokka

Rakastan vanhoja kotimaisia elokuvia ja siksipä Pinterest sivultani löytyy pieni kokoelma silmiini iskenyttä. Kuuntelin tallentamaani Savotan Sanni -elokuvan Ievan polkka -esitystä ja muistilokeroissani alkoi kihelmöidä. Laulettu kieli on samalla tavoin rikasta ja runsasta kuin mummoni puheessa. Tästä ajatuksesta matkasin omaan nuoruuteeni ja äitini kertomaan tarinaan kuinka kuplettilaulaja oli vieraillut äitini lapsuudenkodissa. Kuka laulaja? Tarkistin vielä siskoltani asiaa ja hän muisti enemmän.

Mummoni serkku, Eino Kettunen, oli kulkiessaan yöpynyt mummolassani ja viihdyttänyt lapsia tarinoilla ja laulelmilla. Äitini kertoman mukaan Eino säesti lauluaan "maniskalla" eli mandoliinilla.

Katselin ja etsiskelin tietoja tästä tutusta kansansävelmästä ja mikä kirjava kokoelma esityksiä onkaan jo kertynyt - hauskoja kaikki. Hyvä tarina ja sävelmä kestää aikaa eikä säikähdä muodonmuutoksistakaan.

Savotan Sanni -elokuvassa kieli kuulostaa aidoimmalta.

Miku Hatsune on hauska.

ps. Ieva = Eva tai Eeva

Neuleraitojen sävelkulkuja :)

31.8.2016

Metsäkauris

Uteliaiden eläinlapsosten matkatoimisto opastaa: vehreää, yllin kyllin syötävää, rauhaisa keidas eivätkä kaksijalkaiset ole häiriöksi. Tämän päivän vieraanamme viivähti metsäkaurisnuorukainen - voitte kuvitella mikä säpinä kaksijalkalassa alkoi: kamera, ollaan hipihiljaa ja seurataan! Kauris olisi halunnut harakasta itselleen kaverin, mutta lintuherra arvosti yksityisyyttä.
 
 


20.8.2016

Ihana päivä rannalla

Laineen liplatusta, riemun kiljahduksia, savun tuoksua, marjamättäitä ja viimein - marjapuuroa, herkkuani!






13.8.2016

Räsy - riepu - repale

On hyvä, että kotoisat käsityömme ylittävät uutiskynnyksen, kun ne oikean tuotemerkin alla kansalle esiteltiin. Yllättäen huomasin kuuluvani siihen vanhempaan sukupolveen. Matonkuteita, kuteista mattoja - kierrättäen aikojen alusta lähtien. Johonkin ne vanhat vaatteet oli laitettava, eikä niitä ainakaan roskiin voinut viskata. Muistan lapsena istuneeni maton päällä hypistelemässä raitoja, kysyen: "mistä tämä on? Entä tämä?" Ja jokaiseen kysymykseen sain vastauksen - mummon mekko, isän paita ...

Miksi jokin asia ei voi olla hittituote ihan omana itsenään, koska sellaisena on jo hyvä. Ihmettelen. Ja ihan oikeasti on hienoa, että räsymatto on brändätty!

Lomansa lopulla isäntä sanoi emännälle "Mennäänkö pesemään matot?" Nooo jooo. Ei ole emännän lempipuuhaa, mutta hän kuurasi ja isäntä kuurasi, huuhteli ja levitti kuivumaan. Siellä ne roikkuivat, mamman kutomat, kesätuulessa mäntysuovalta tuoksuen. Räsymatto on enemmän kuin sisustustekstiili.

5.8.2016

Elokuun ihmeitä

Sadonkorjuukausi on käynnistynyt ja herkkupäivä on joka päivä :)




27.7.2016

10.7.2016

Ukkosmyräkkä

Salamoi auringonpaisteessa, helisytti astioita kaapissa, satoi hopeisena harsona, möyrysi ja mylvi ja viimein rauhoituttuaan salli auringon parantaa haavat. Kukat nuokkuvat ja notkuvat, mutta kauniita ovat kuitenkin katsella.

Pörriäiset olivat, vatsa kurnien, odottaneet selkenevää säätä.