Sininen Sopukka Shop

25.11.2015

Meet Olivia and Olga

We have two cute customers having breakfast in our outdoor restaurant every morning after putting on delicious sunflower seeds. Olga is fair and is peacefully sitting on the roof of the restaurant. Olivia is more lively, checking out all the opportunities nearby.  

Squirrels are nemed by E.K.

14.11.2015

Alku

Turvallisesta sylistä kasvaa maailmaan, hymy ja ystävällisyys seuranaan - pieni ihminen, täynnä rakkautta.


Olisiko syli lääke - maailman myllerrykseen?

10.11.2015

6.11.2015

Voi mahoton

Duran Duran, ABC, Eurythmics, A - HA, Alphaville, Culture Club ja paljon muuta soi C -kaseteiltani ollessani teini 80 -luvulla. Ylläni oli korkeavyötäröiset farkut, vyöllä vyötärölle kuristetut ja jotain löysää yläosassa. Liehuvakiharaista minusta ei saanut, mutta jotain esikuvilta napattua hankin: mustan huopahatun! Silloin kirpputorit aloittelivat vasta toimintaansa. Pitkään ajatusta hauduteltuani uskaltauduin sisälle kaupungin ainoaan käytettyjä vaatteita myyvään puotiin. Olin äärimmäisen vaivautunut vanhan puutalon natinasta ja hajuista, mutta olin nähnyt hattuja ikkunassa ja sellainen oli pakko saada eli kestin koettelemuksen. Valitsin itselleni komeimman, mutta koska tiesin jonkun sitä jo käyttäneen - en voinut laittaa ostosta suoraan päähäni. Irrotin vuorin ja ripsinauhan ja uitin hatturaukan veteen ja kuurasin sen puhtaaksi. Hattu ei, ihme kyllä, menettänyt muotoaan vaan oli uljas käyttää - muutaman kerran. En kuitenkaan ollut niin rock, että olisin halunnut olla silmätikkuna, kun KELLÄÄN MUULLA ei ollut hattua. Ensimmäinen kirppariostokseni palveli isääni viimeiseen asti hänen kalastuspäähineenään.

Nykyään uuden tavaran lisäksi vanhaa ja käytettyä on myös yllin kyllin tarjolla. Kierrätys ja uudelleen käyttö on upea asia, mutta retkilläni olen mietiskellyt muutakin. Mikä valtava määrä meiltä jää vaatetta ja tavaraa kierrätettäväksi. Kirpputorit ja kierrätyskeskukset hukkuvat hyvää tarkoittavien lahjoittajien säkkien alle. Heti aluksi likaiset, rikkonaiset tai muuten nuhjuiset joutuvat roskaröykkiöön. Siistit ripustetaan kauniisti henkarille, hinnoitellaan ja asetetaan toiveikkaasti esille jonkun tarvitsevan löydettäväksi. Mutta oletteko katsoneet tuotelappuja, jos sellainen on vielä tallella tai tunnustelleet tekstiiliä kädessänne? Itse etsin joukosta luonnonmateriaaleja: pellavaa ja hieman puuvillaa, neuleissa villaa ja angoraa. Olen aika heikoilla kierroksillani, kun akryyli ja poly -jotakin lyö jo kaukaa silmille. Vastaavasti ihanaisten neuleiden joulu on taas käsillä, mutta nyt supersöpöt, kevyet, kaikenkarvaiset roikkuvat ensi keväänä kierrätettyjen sisariensa vierellä. Hieman venähtänyt tai pesussa vanunut tai akryylistaan nyppyyntynyt tuote ei ole enää kelvannut käyttäjälleen ja hyvää mieltä puhkuen hän on sen lahjoittanut tarvitseville. Voi joutua odottamaan  tarvitsijaansa tovin.

Ajattelin kauhuissani "älä osta mitään päivä"  -kampanjaa ja ajatuksen jalkoihin jääviä kauppiaita. Tämä nyt ainakaan ei maailmaa pelasta. Olisiko parempi "kun ostat, osta kunnollista" -päivä. Kuka sitten määrittelisi kunnollisen, kun olen ollut huomaavinani jo sukupolvien ketjun, ettei tunneta esim. tekstiilimateriaaleja omituisine ominaisuuksineen. Ja onko tällainen pohdinta mahdollista ainoastaan hyväosaisille? Hän, joka kääriytyy tyytyväisenä ainoan omistamansa peiton suojaan, ei ajattele mitä materiaalia se pitää sisällään.

Joulupukille lähetän vienon toiveen, että hän tutkisi tuotemerkinnät tarkkaan ja suosisi luonnon omia ihania, sukupolvelta toiselle kestäviä ja lopulta maahan maatuvia - sellaisia tuotteita, joita lähiaikojen joulumarkkinoilta varmasti löytää saaden kestävän hyvän mielen kaupan päälle.

Kuten nuhjuisesta naamasta huomaa, oli Nunnu rakkain kaikista. Tämä ensimmäinen rispaantui reissuillaan aivan puhki, mutta onneksi hänellä oli kaksoissisko, joka hyväksyttiin perheeseen kyselemättä.

3.11.2015

My inner self

Päivän lehdessä oli juttu. Tuomo Tamminen: Kuka olisin tänään? Nuoret seikkailevat nimettöminä netissä ja etsivät identiteettiään. Turun yliopiston tutkijatohtori Teo Keipin väitöstutkimus käsittelee nuorten anonyymeja nettikokemuksia. Huoh.

Käsityöyrittäjänä, muiden kaltaisteni kera, olen esillä omilla kasvoillani, omana itsenäni. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Olen välillä puhelias karjalainen, mutta enimmäkseen hiljainen hissukka. Kuitenkin itse tiedän kuka ja millainen olen, vaikka vuosien karttuessa kerroksia tuleekin lisää.

Kasvamassa olevat piiperoiseni peilaavat itseään ympäröivään maailmaan, jota minä äitinä pystyn vielä hieman säätelemään, esim. pitämällä kiinni elokuvien ikärajoista, tuntemalla kaverit vanhempineen, seuraamalla mitä tabletin ruudulla näkyy ja keskustelemalla näistä näkymistä. Toivon, ettei heidän tarvitse muuttua muuksi, saadakseen hyväksyntää, että kelpaisivat ihan omana itsenään. Jahka itsensä tässä seuraavina vuosina rakentavat heittäen nurjat kommentit kommentoijan romukoppaan.

Ja nyt! Blogini kaksivuotispäivänä julkaisen ihka ensimmäisen ottamani selfien. Tänä kesänä, kirsikkapuun alla, järjestelmäkameralla ja 5 cm liian lyhyin käsivarsin, puff. Jalustat, kaukolaukaisimet, ammattikuvaajat - eiku minä ite :)