Sininen Sopukka Shop

26.9.2015

Lapsella vain

... voi silmät niin loistaa - ja kaikki tiedämme kuinka tämä laulu, Ranskan euroviisuedustaja v. 1977, jatkuu. Tämän viikkoa ovat laulun sanat kierrelleet aivojeni sopukoissa. Hyvät sanat, tähän aikaan, muistuttamaan mikä on oikeasti tärkeää.

Äitini kertoi joskus, ettei pidä, ei ollenkaan, ilotulituksesta uudenvuodenyönä. Tinaa valaessamme, rauhassa, joulukuusen kynttilöiden vielä loistaessa emme me muut pystyneet huomaamaan kuinka hän ajatuksissaan siirtyi lapsuutensa öisiin pommituksiin. Ilotulitusraketeista ei ollut hänelle  iloa, ei ollenkaan.

Laulava piiperoisemme :)

19.9.2015

Syysvärejä

Kauniin tummanpuhuvia sävyjä löysin tänään, kun syksyn ihmeitä kuulostelin ja katselin kasvoillani navakka, vielä lämpimähkö puhuri. 

Valtikkanauhuksen lehti

Salkoruusun viimeisiä kukkia



Erityisen paljon mehukkaita luumuja - ei mitenkään voi tehdä sellaista määrää luumupiirakkaa.

11.9.2015

Saimme apua

Oli sota-aika ja pula oli kaikesta: ruoasta, vaatteista, kengistä - kaikesta. Myöhemmin on puhuttu Amerikan paketeista, mutta me saimme paketin Norjasta. Koululle niitä tuli ja me saimme kutsun tulla pakettia hakemaan. Paketti purettiin koululla ja siinä oli vaatteita ja ruokasäilykkeitä sekä kirje lähettäjältä. Opettaja luki kirjettä, muttei sitä aivan ymmärtänyt, koska se oli kirjoitettu vieraalla kielellä. Hedelmäsäilykkeet opettaja otti itselleen sanoen, ettemme me niitä ymmärtäisi syödä. Tuntui kuitenkin hyvältä, kun joku, jossain kaukana, oli ajatellut meitä.

Ilmeisesti Norjaan oli lähetetty paluupostia, koska äitini sai uuden viestin ollessaan jo aikuinen ja perheellinen. Kirjeen, valokuvan kera, oli lähettänyt nuori nainen, jonka täti oli alkuperäisen avustuspaketin lähettäjä. Valokuvassa nainen hymyilee kuvaajalle taustanaan tuulinen tunturi. Äitini ei ryhtynyt kirjeenvaihtoon, mutta valokuva on vieläkin tallessa hänen valokuva-albumissaan.

Yli seitsemänkymmentä vuotta sitten me suomalaiset saimme apua lähimmäisiltämme läheltä ja kaukaa. Nyt voimme itse auttaa päivittäin, pienillä teoilla - joskus riittää ystävällinen hymy.

1.9.2015

Katselimme toisiamme

- kuu ja minä. Ajattelin, että me kaikki maan kamaralla tassuttelevat olemme saaneet yhteisen lahjan - voimme ihailla kuuta. Jos tämä rauhallinen hetki rauhoittaisi muut hetket ympäriltään, uutistoimistojen musta väriympyrä muuttuisi ehkä aurinkoisen värikkääksi.

Ihanan kirjavalehtistä syksyn alkua!