Sininen Sopukka Shop

29.1.2015

Huilihetki

Vuoden ensimmäisen kuukauden olen suonut itselleni lepoa varten. En ole koskenut kankaisiin enkä lankoihin ja radio on myös pysynyt kiinni. Vuoden lopussa täysin tukossa olleet aivoni ovat saaneet tilaa ajatuksille ja ideoille ja vuosi 2015 on töiden puolesta suunniteltu kuosiinsa. Niin loppuun kulutettu kuin ajatus onkin, luova työ tarvitsee toteutuakseen tilaa ja hiljaisuutta. Minulla on pinkka pieniä mustia kirjoja, jotka ovat vuosien varrella täyttyneet juuri tästä hiljaisuudesta.

Ensitöikseni, totutellakseni näppini tuttuihin materiaaleihin, olen puuhannut pientä piiperoisille. Isompi etsi sopivia villasukkia, muttei löytänyt. Minun oli tartuttava puikkoihin ja tuokion lankaa kieputeltuani olivat kapoiset sukkasutkulat valmiit.

Hiiri on pikkupiiperoisen ja minun yhteistyön tulos, flunssapäivän viihdyke.

27.1.2015

Ystäviä keskenään

     Lapsi on samanlainen kaikkialla maailmassa, jos hänelle suodaan se mahdollisuus.    
         
                 70 vuotta on kulunut.           

24.1.2015

Teollisuuskaupunki iltahämärissä

Korkeakosken noidankattila

Kotkamills jäähileessä
 

Avaruuskeskus Sunila
 

20.1.2015

Muurit

 Lumimuuri - riemulla aherrettu
 
Linnoitusmuuri - velvollisuudesta valmistettu
 
Kielimuuri - kiertää kielen kippuraan,
 
mutta
 
Hymytön muuri - surusta ja särystä synnytetty, vuosisatain vainoissa valettu
on vaikein muureista ylittää.

17.1.2015

Tiiliskivi

En lue tiilenpäitä vaan maiskuttelen tiiliskiviä. Monen muun suomalaisen tavoin tarkistin tammikuun alussa kirjakaupan tarjonnan ja kotiuduin reissultani muutama tiiliskivi mukanani. Rakas harrastukseni tuppaa arjen aherruksessa unohtua, mutta koska näin tammikuussa annan itselleni luvan hieman hiljentyä, on minulla ollut aikaa myös harrastaa. Muistan kuinka äitini havahtui lukemastaan maailmasta ehkä kymmenennen kerran "äiti" sanottuani ja nyt historia toistaa itseään. Kenties piiperoisetkin saavat lahjakseen hyvän keskittymiskyvyn.

Mutta luonto ei himmaile - jatkuva säpinä. 

Koivukoskella



Koskineidon helmapitsit ovat kauniita

10.1.2015

Spider-Mama

Loisti hetken ja on jälleen omiensa seurassa. Joulukuusemme ulkoistettiin tänään, nuppuineen päivineen. Kuusi komistus jätti muiston jälkeensä. Oikaisin latvatähden kiinnikettä, joka muistamattomalle yllättäen oli aivan pihkainen. Tahmatassuineni ajattelin ääneen, että nyt voisi kiivetä seinää pitkin kattoon roikkumaan, johon Piiperoiseni totesi "Spider-Mama". Vaikken ilmojen halki liidäkään, on viimeisten vuosien aikana saanut monenmoisia pelastusoperaatioita suorittaa. Olen kuin olenkin Hämiksen sukua! 

Kuusen kukkaset

5.1.2015

Sibelius 150

Mikä olisikaan parempi aihe aloittaa vuosi 2015, kuin Sibelius. 150 juhlavuosi on saanut tänään avajaiskonserttinsa kansallismaisemassa eli kotimaisemissani Kolilla. Linkistä pääset tutustumaan juhlavuoden tapahtumiin ja talvikuva Kolin vaaroilta Pieliselle on sydäntä lämmittävä.

Ukko Kolin kalliot ovat Suomen kuvatuimpia siloposkia. Omissa valokuva-albumeissani on kyseisiä kuvia useilta vuosikymmeniltä, itsestäni ja vanhemmistani. Ukkini on syntynyt Kolilla ja on tenavana seikkaillut poluilla ja kallionkoloissa. Sibeliuksen Karelia -sarja kunnioittaa kauneudellaan suomalaista luontoa. 

Oikein hyvää alkanutta vuotta!