Sininen Sopukka Shop

30.11.2014

Lakana hulmuten

... serkkuni juoksee muun kylän mukana kohti lähimetsää ja laulaa kulkeissaan itse sanoittamiaan lauluja kylän rouvista. Naapurin naisväki ei ole kovin iloinen uusia sanoituksia kuullessaan. Ilmahälytys on kuulunut, mutta äiti sanoo, että myö pysytään tässä. Samalla tavalla salama osaa iskeä puun juureen kuin mökkiinkin. 

Talvisodan alkamisesta on tänään kulunut seitsemänkymmentäviisi vuotta. Yllä kuvaamani tuokio on äitini muisto talvisesta ilmahälytyksestä - ei kuitenkaan heti talvisodan ensimmäiseltä yöltä. Kahden viikon päästä neljä vuotta täyttäneen tytön seuraaviin vuosiin näitä hälytyksiä on mahtunut useita. 

Kuu valaisee kulkijoita edelleen.

29.11.2014

Lumikeijut

... heräsivät työntouhuun ja levittivät valkean peiton kaunistamaan maiseman juuri sopivasti, kun Sopukan joulukierros käynnistyy huomenna. Tänään pakkaan menopeliini neuleita, joulumekot ja pelleriinit. Huomenna hurautan kahdeksitoista Kouvolaan. On niin hauska päästä jälleen tapaamaan tuttuja ja tuntemattomia. Ja mistä sitä tietää vaikka tonttuihinkin törmäisi. 

 
Museokorttelissa tapaamme!

25.11.2014

Narulla

Kirpputorilta pakastimeen, pakastimesta pesukoneeseen ja pesukoneesta kuivumisen jälkeen jatkokäsittelyyn. Minulla on neuleita, puuvillapaitoja ja idea. Sakset odottavat vahvoine leukoineen ja koneet kohentelevat surinasointujaan. Ennen joulua näen onko idea toimiva. On tämä työ joskus niin hassun hauskaa, viimehetken visiot varsinkin!

Namusia

23.11.2014

Sain kauniin maan

Ajattelin ajellessani, että kuinka onkaan satumainen maisema. Kaupunki- ja jopa tehdasmiljöö oli muuttunut vuorokauden aikana lumen ihmemaaksi. Näissä aatoksissain kuului autoradiosta yksi lapsuuteni mahtipontisimmista kappaleista; Sain kauniin maan eli teema elokuvasta Exodus, säveltäjänään Ernest Gold.

Kotiin tultuani kaivoin esiin tiedot kyseisestä kappaleesta. En niinkään muistanut elokuvaa vaan musiikin. Ehkä musiikki on syöpynyt mieleeni hurjan kuvamateriaalin vuoksi. Lapsuudessani ei elokuvilla ollut ikärajoja, joten olen lännen- ja sotaelokuvien konkari ja niissä, jos missä, on ihokarvoja nostattavaa musiikkia.

Kyseinen kappale on kuulunut muutamien tanssimuusikoiden ohjelmistoon. Juuri sopivalla tempolla (ei nopea, ei hidas) sitä on mukava tanssia ja lyriikka on hieno.

19.11.2014

Mielikuvamarkkinointia

"Oikea joulu" "Aito joulu" "Valkea joulu" jauhaa markkinointikoneisto kiihtyvällä tahdilla. Vuodesta toiseen samat argumentit somisteenaan kauniit kuvat huurrettuine kulmineen. Ja minun pitäisi vääntäytyä samaan kuorolaulantaan. Kuka määrittelee mikä on aito ja oikea?

Minulle aito ja oikea on ihminen tuotteen takana ja ihminen, joka tuotetta käyttää. Pidän kauniista kuvista, mutta tuotekuvassakin aidoin on kuvaaja, joka tuskissaan yrittää keksiä uutta kulmaa otokseensa, viestiinsä. Aito on myös ihminen mainostekstin takana; repimässä hiuksiaan, kun ei keksi joululle pariksi muita sanoja kuin yllä mainitut. 

Olen joskus miettinyt, että olenko niin narussa vedettävä lammas, että huokailen jokaisen huurteisen kynttiläkuvan kohdatessani. Pidänkö siitä aidonoikeasti vai olenko ainoastaan hyvin opetettu. Näine ajatuksineni minun pitäisi paahtaa Sopukan joulumarkkinointia. "Tähän kohti tyhjä hiljaisuus"

Mutta lumihan on aidonvalkea, oikeasti. 



16.11.2014

Kuurankulkijan shaali

Kuurankulkijan shaali valmistui materiaalinaan kaksi kermanväristä lankaa. Suloisesti lämmittäen shaali kuljettaa kuurankulkijan ystävän kohti tulevaa talvea. Aivojen mutkassa lojunut suunnitelma oli valmistuttuaan tekijällekin mukava yllätys, neulenamu.

14.11.2014

Jo 200.

Olen ollut ahkera, mielestäni. En ehkä niin loistelias kuin toivoisin ja laatukriteeritkään eivät kaikki täyty, mutta on ollut hauska kirjoittaa. Mielessäni soi Bonanzan tunnusmusiikki, kun kirjoitan jo kahdettasadatta kertaa. 

Kollegani jakoi Facebookissa Yle Etelä-Savon uutisen, jossa kiinnitin ensimmäiseksi huomioni kirjoittajan nimeen. Etu-sukunimikaimat pysäyttävät aina, mutta Minna Kaipainen on oikeasta asiasta huolissaan. Kiinnostuneena odotan ensi vuotta, kun esikoiseni aloittaa viidennen luokkansa; valmistavatko he vielä lapaset. Saattaapa joku ajatella, että miksi pitäisi, käsineitä saa kaupasta. Eikä kauppaankaan enää tarvitse vaivautua, voi tilata netistä. Miksi lapsiraukkojen tarvitsisi tuhlata aikaansa viidellä puikolla pakertamiseen? Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin vuoksi, tutkitusti. 

Kaimani puhui käsityön opetuksesta peruskoulussa ja yliopistossa. On vielä ammatilliset oppilaitokset, joista valmistuu käsityöammattilaisia. Vierailin entisessä opinahjossani ja siinä luokassa, jossa minä opettelin käyttämään neulekonetta, nykyopiskelijat istuivat kampauspäät seuranaan ja ompeluluokka oli suuri sovitus- ja kuvaustila. Nuoret opiskelivat stailaajiksi. Käsityönä valmistettu tuote on usein pieni, nopeasti valmistuva ja siksi edullinen. Koska yrittäjän on mietittävä kannattavuutta, saavuttaa hän tavoitteen tuotteella, johon ei tarvitse käyttää paljon materiaalia eikä aikaa. Menee ehkä joskus ammattilaisiltakin sinne kaimani pelkäämän askartelun puolelle. 

Pepin olen valmistanut koulun käsityötunnilla ehkä toisella luokalla.

13.11.2014

Karavaani matkaa

... tänään kohti Tamperetta. Käsityöyrittäjät eri puolilta Suomea rakentavat aarreosastonsa Tampereen messukeskukseen, jotta huomenna klo 10 avataan ovet Euroopan suurimpaan käsi- ja taideteollisuustapahtumaan. Iloinen, värikäs ja yllätyksellinen tapahtuma on vienyt sydämeni aina siellä vieraillessani. Ota mukaasi avoin mieli ja lähde tutustumaan taitaviin suomalaisiin tekijöihin.

Käsityökortteli on myös mukana!

11.11.2014

Pakkasuusimmat

Sinisen Sopukan pakkasuusimmat ovat valmistuneet. Ei ole tonttu kadottanut lakkiaan vaan pakkasnamuille on valmistunut tötterö tai talvikeijulle kuljetin. Uutukaiset matkaavat Minnan völjyssä Kouvolaan, Strömforsin ruukkiin ja Haminaan, tapahtuma-aikataulun mukaan.

7.11.2014

Joulumusiikkia

Jo muutaman vuoden ajan minulla on ollut tapana ostaa itselleni uusi joululevy. Perinteinen CD valmiiksi mietittyine kokonaisuuksineen. Rajattoman joulumusiikki on soinut jossain vaiheessa talossamme kesät talvet piiperoiseni toimesta. Kyseinen levy on saanut olla rauhassa jo tovin, joten ehkä kaivan sen esiin jälleen piparileipojaisiin.

Tällä kertaa hieman mietitytti levylaarin äärellä. Mielelläni ostaisin suomalaisen artistin levyn, mutta tänä vuonna, kuten viime vuonnakin, nappasin käteeni musiikkia merten takaa. Celine aloittaa suosikillani "O Holy Night" ja joulumarkkinavalmisteluni saavat uutta virtaa. Muuten kokoelma on aikamoinen sillisalaatti, mutta jaksaa hilipatihippaniakin alkutahtien virralla. 

Omatoiminen kielikylpy englanninkielisen musiikin voimalla. Samoin kuin luen ruotsinkielistä aikakauslehteä muistutellakseni itselleni toista kotimaista. Mikä olisi se saksankielinen pikkupuuha, jolla virittelisin muistiani tämän kielen osalta - ehkä neuleohjeet. 



5.11.2014

Tähti -kauluri

Joskus avaruusaivoni ovat jumissa ja aika menee tuhertaessa. Ei meinannut tästä neulotusta kappaleesta tulla pulkkistakaan, mutta tuli kauluri, yksi ja ainokainen omaan käyttöön. Vaikka ylimääräisen ajan poistaisi tulee sarjanakin tehtynä liian pitkäpiimäinen eli ei taloudellisesti kannattava tehdä. Siksi saattekin noin ohjeen - uskon teidän selviytyvän. 

Lankana Pirtin kehräämön 110 tex x4, väri nro 4. Tein koneella eli puikot olisivat n. 2-2,5, jos teet paksummilla puikoilla vähennä silmukkamäärää. Paras vaihtoehto on, että neulot mallitilkun, mittaat pääsi ympäryksen, valitset saamiesi tietojen pohjalta viidellä jaollisen luvun ja neulot tällä silmukkamäärällä. Saat itsellesi sopivimman kaulurin tai lapselle voi tehdä oman, hänen mitoillaan. Mallikaulurin mitat ovat: ympärys 50 cm, korkeus 13 cm + virkattu 2 cm.

180 s sileä oikea suljettuna neuleena 60 krs. Koneneulos on 3 o 2 neulaa pois työstä eli puikoilla neulottaessa 60 krs neulottuasi pura 2 s aina 3 s välein tai vaihtoehtoisesti voit neuloa koko kappaleen 3o 2n neuloksena. Päättele.

Leikkaa joustavasta neuloksesta vuoriksi neulotun kappaleen kokoinen pala. Ompele vuorikankaan pystysauma. Laita neuleen ja neuloksen oikeat puolet vastakkain ja ompele kaulurin yläreuna kiinni. Käännä sauma nurjalle ja höyrytä. Ompele vuorin toinen reuna nurjalle taitettuna neuleen alareunaan. Höyrytä.

Virkkaa lopuksi alareunaan: 2 kjs, 2 puolipylvästä, ydistä 3s yhteen       2kjs, kiinnitä nypyksi yhdistettyjen pylväiden kärkeen      2 piilosilmukkaa vasenta pylvästä pitkin alas      2 piilosilmukkaa neulekappaleen reunaan     tee uusi pylväskolmio nyppyineen     jatka näin koko reunan ympäri. Päättele lanka. Höyrytä. 

Kaulurisi on valmis. Ota minuun yhteyttä, jos ohjeaivoitukseni tuntuvat kummallisilta. 


 

3.11.2014

Ensimmäinen vuosi

... on kulunut ripi rapi vauhtia ensimmäisestä ilmaantumisestani blogikirjoittajien sankkaan joukkoon. On ollut mukava kirjoittaa, vaikka vain pienesti. Joskus menneisyydessäni olin ahkera kirjoittaja ja nyt, nykytekniikan myötä, olen saanut takaisin hippusen ominta itseäni. Kiitos teille kanssakulkijat, kun olette malttaneet tuokioksi pysähtyä Sinisen Sopukan kuulumisien äärelle.

Ensimmäisellä sivullani, vuosi sitten, komeilevat Triangeli -huivit ja näinollen moni uskoi löytäneensä uuden neuleblogin. Olen pahoillani, jos tuotin pettymyksen. Kirjoitukset kulkevat yrityksen eli elämäni vuodenkierron mukaan eli neuleiden lisäksi häärään taimien ja mukuloiden kanssa, sisällä ja puutarhassa. Tällä hetkellä Sinisen Sopukan Minna valmistautuu tulevan joulun myyntitapahtumiin ja hoitaa samalla harrastuskuljetuksia.

Kuten tiedätte, tulee minulle tieto lukijamääristä ja -sijainneista. Jos olisin markkinointihai, käyttäisin näitä tilastoja hyväkseni, mutta minussa ei ole mitään haihin viittaavaakaan. Tutkailen tilastoja ja mietiskelen, onko maan äärissä istuva lukija siellä asuva suomalainen vai maan alkuperäisasukas. Mukava kuitenkin, että kartta vihertää niin laajalta alueelta. Jos olet rohkea ihan ilman rokkaakin, laita toisinaan minulle viesti kommenttikenttään. Koska taloudestamme ei sitä haita löydy, ei sinun tarvitse pelätä, että sähköpostisi tukkeutuisi. 

Doing - toinen blogivuosi on paukautettu alkaneeksi. Kiitos sinulle, lukijani.


Äitini Sorja -kaavan mallikuva 1950 -luvulta edustaa, omakuvien puutteessa, minua, historiaan hurahtanutta käsityöyrittäjää.

1.11.2014

Happy Halloween

Kahdeksanvuotias Haamulumikuningatar lepakkoineen toivottaa teille rauhaisaa pyhäinpäivää. 



 Lepakko karkkiaarteen vartijana.