Sininen Sopukka Shop

12.10.2014

Riite

Olemme jo usean päivän ajan tarkkailleet läheisen suolammen jäätymistä. Rannan riite on viimein levittäytynyt kattamaan koko lammen ja pian pääsemme koettamaan jään kantavuutta. Parhain aika luistella on ennen kouluun lähtöä. On herättävä kukkoakin aikaisemmin. Äiti papattaa hupsutuksista viritellessään tulta uuniin, kun minä veljeni kanssa varustaudun lähtöön. Monot jalkaan ja terät mukaan. Naapurin Onni tavoittaa meidät metsäpolulla.

Tähdet tuikkivat ja hento lumikerros valaisee suolammen mustana kiiltävän pinnan. Pojat kiitävät jo jäällä, kun minä vielä asettelen teriä paikoilleen. Minua hieman hirvittää. Jää näyttää kovalta, mutta vesi väreilee jään alla ja silloin se kuuluu, molskahdus. Veljeni huutaa, että Onni hukkuu. Minä sotkeudun luistimieni remeleihin. On juostava hakemaan apua. Hätä kuristaa kurkkuani ja jalat painavat. Kuulen huohotusta takaani, kun veljeni raahaa märkää ja pärskivää ystäväämme. Hänet on saatava lämpimään, äkkiä.

Sinne jätimme Onnin, kotiovelle. Selkämme takaa kuulimme Onnin äidin läksytyksen, mutta omalle äidillemme emme sanoneet mitään. Kylä tarinoi yhtä nopeasti kuin itse kertoisimme. Keräsimme läksyt kainaloomme ja lähdimme kouluun. Onni katsoi ikkunasta, vilkutti. Ainokaiset vaatteensa kasteltuaan hänellä on tänään kotipäivä.

Tapahtumasta on kulunut seitsemänkymmentä vuotta. Muistan vielä tähdet, jään ritinän ja rintaa puristavan hädän. Me selvisimme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sopukan supinoita